tiistai 1. syyskuuta 2009

Kas, Keskiaikaisia hattuja. Mikäs siinä.

Noniiin kerrottakoon nyt hieman lisää matkailukokemuksiamme, kuten luvattua. Aika on nyt kypsä kuin syysomena sille, että esitelmöimme hieman keskiaikaisten päähineiden käytöstä ja ulottuvuuksista.
Herkun ja Namun sydämet löivät noin 1000 ylilyöntiä, kun Kastelholman linnan juhlasalista löytyi mahdollisuus asetella kutreillemme muutamia ajattoman tyylikkäitä pää-asusteita. Tuollainen määrä ylilyöntejä voisi muuten olla kohtalokasta jollei olisi kova kunto. Onhan teilläkin, rakkaat muodikkaat?? Syksyisin on todella toivottavaa olla kiinnostunut kunnon kohotuksesta ja uusista harrasteista.

Mutta asiaan.


Namu tunsi heti itsensä sankarilliseksi, urheaksi ja uhmakkaaksi ja tunkaisi päänsä ritarilliseen kypärämallistoon, kas näin:

Ihanat nuo kypärän narut, niitä kannattaa roikuttaa juurkin näin poskilla. Siitä tulee entistä urheampi olo ja look. Ja huomatkaa TUPSU!!! Se on niiiin nykyaikainen kaikessa keskiaikaisessa uskottavuudessaan. ( voi myös käyttää pölyhuiskana ja luultavammin myös nuohouksessa)


Herkkukin testasi kypärää ja voi veljet oli vänkää koputella sitä ulkopuolelta. Ei sattunut yhtään!

Jotta jokaiselle löytyisi sopiva keskiaikainen hattumalli, tässä vinkki myös tietynlaiseen kerros-päähinepukeutumiseen. Lieri alle, kypärä päälle. Pehmeämpi olo mutta uskottavuus ei kärsi ja yhä voi halutessaan huoletta koputella otsaan.

Seuraavaksi Herkku halusi jotain paljon herkempää, eli huntua kehiin. Namukin alkoi herkistellä, muttei kyennyt vielä luopumaan kypärästä. Joten toinen kerros-päähinepukeutumis vinkki kuvassa oikealla. Huomatkaa myös Namun sotilallisen komea ryhdikkyys. Ryhdin merkitystä ei voi koskaan, ei KOSKAAN aliarvioida, vaikka olisikin huntua ja kypärää päässä.


Seurasi kaksintaistelullisia hetkiä, yksisarvinen surmaa linnanneitoa. k 18.
Lopuksi kuvittelimme olevamme 1500-lukulaisella juorutauolla, yksisarvisen hyökkäyksen jälkeen eloonjääneet linnanneidot vaihtavat tässä mehukkaimpia juoruja naapurivaltakunnan prinssistä siveästi kikatellen ja punastellen:


Noniin, siinä teille aikamatkaa kerrakseen. Mikä sinun mielestäsi on toimivin keskiaikainen päähine tai päähineyhdistelmä? Mille vuosisadalle oikeasti kuuluisit? Mikä työkalu olisit? Mikä nimesi olisi jos olisit syntynyt Saudi-Arabiassa ja mitä se silloin tarkoittaisi ja jos olisit horsma niin olisitko maitohorsma?

2 kommenttia:

kirsimaria kirjoitti...

Toimivin on sellainen päähine, missä on pölyhuisku ja silti lieri ja mahdollisimman monta kerrosta. Kuuluisin 1800-luvulle, ja työkaluista olisin ruuvimeisseli tai joku, ihan sama. Mutta jos olisin syntynyt Saudi-Arabiassa, nimeni olisi jotain, joka tarkoittaisi wannabe-muotitietoista. Ja olen maitohorsma, sehän on jo testattu.

Niin paljon kysymyksiä että melkein hengästyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Toimivin päähine on sellainen turkishäntälakki (en tosin tiedä oliko niitä keskiajalla. 1980-luvulla tarhassa oli). Kuuluisin ehkä luvulle 800-1100 -luvulle e.a.a. Työkaluista... ehkä hiomalaikka? Ja pelkkä horsma.

Historian ystävä kiittää historiallisesta postauksesta!!