keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Varoitus!

Maailma on vaarallinen paikka. Onneksi läntisessä naapurimaassa pidetään kansalaisista huolta ja varoitetaan kaikesta pelottavasta. Muotitietoisten ulkomaan kirjeenvaihtajan raportti Göteborgista alkaa tästä:Namulla meni melko pitkään päästä kotiin. Kiltisti noudatin ohjeita, mutta jostain syystä siitä ei tullut mitään. Onneksi muutaman viikon päästä nälkiintynyt ja villiintynyt Namu löydettiin nuoliviidakosta ja toimitettiin kotiin. Traumahoito on vielä kesken.


Vanhuspulmaan kätevä ratkaisu. Onkohan pyörätuoli hyväksi krokotiilin ruoansulatukselle?


Maailma, jossa tällaisesta varoitetaan, ei voi olla kovin paha paikka. Muotitietoiset muistuttavat tarkistamaan pingviinien lisäksi ettei auton alla ole siilejä, vompatteja, koaloja, kenguruita, poroja, kirahveja, oravia, lehmiä, sarvikuonoja, dinosauruksia, vesinokkaeläimiä tai apinoita.

Muotitietoisia konsultoitiin tästä kyltistä. Koska kyse on arkaluontoisesta asiasta, koimme velvollisuudeksemme olla salamyhkäisiä.


Herkku, paina tämä mieleesi jos joskus tahdot tulla vieraisille!

Muotitietoiset muistuttavat luottamaan viranomaisiin, kyllä he tietävät mikä on kansalle parasta. Muotitetoset tietävät mikä on ihmisille parasta, malttakaa odottaa mieltäjärisyttävää syysmuotispesiaaliamme!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Kuumimmat muotituulahdukset Atlantin takaa, The hottest fashionwinds from Manhattan

Rakkaat lukijamme, saatte tänään ekstrabonusyllätyslahjan. Tuomme teille tuulahduksen katumuotia suoraan New Yorkista. Siis isosta omenasta, siis niinku Nykistä. Muodin edelläkävijöiden kaupungista. Kun tutustutte tähän artikkeliin ja pyritte parhaanne mukaan seuraamaan sen henkimää syystyyliä, voitte tuntea itsennekin täydellä syyllä todellisiksi edelläkävijöiksi, kävelittepä sitten Seinäjoella tai Raisiossa.

Herkku nimittäin kävi kuvausmatkalla Ameriikassa (tietysti taas sponsoroitu matka, tietysti) ja tässä ykköstärpit matkan asustuksesta.

Kuvat puhukoon puolestaan, en ala niitä sen kummemmin selittämään kun ne ovat niin itsestäänselviä ja ameriikkahenkisiä. All clear, man!

1 teema: romantiikka katumuodissa / romance in streetwear



2 teema: glamour katumuodissa / glamour in streetwear






3 teema: neonmuoti ja kerrospukeutuminen katumuodissa / neon-fashion and floor-dressing in streetwear





(Teksti suunnattu myös uudelle yhdysvaltalasille lukijakunnalle, siksi käännökset. Sitä kertyikin sitten aika lailla)
Sponsored by American Apparell ****





tiistai 1. syyskuuta 2009

Kas, Keskiaikaisia hattuja. Mikäs siinä.

Noniiin kerrottakoon nyt hieman lisää matkailukokemuksiamme, kuten luvattua. Aika on nyt kypsä kuin syysomena sille, että esitelmöimme hieman keskiaikaisten päähineiden käytöstä ja ulottuvuuksista.
Herkun ja Namun sydämet löivät noin 1000 ylilyöntiä, kun Kastelholman linnan juhlasalista löytyi mahdollisuus asetella kutreillemme muutamia ajattoman tyylikkäitä pää-asusteita. Tuollainen määrä ylilyöntejä voisi muuten olla kohtalokasta jollei olisi kova kunto. Onhan teilläkin, rakkaat muodikkaat?? Syksyisin on todella toivottavaa olla kiinnostunut kunnon kohotuksesta ja uusista harrasteista.

Mutta asiaan.


Namu tunsi heti itsensä sankarilliseksi, urheaksi ja uhmakkaaksi ja tunkaisi päänsä ritarilliseen kypärämallistoon, kas näin:

Ihanat nuo kypärän narut, niitä kannattaa roikuttaa juurkin näin poskilla. Siitä tulee entistä urheampi olo ja look. Ja huomatkaa TUPSU!!! Se on niiiin nykyaikainen kaikessa keskiaikaisessa uskottavuudessaan. ( voi myös käyttää pölyhuiskana ja luultavammin myös nuohouksessa)


Herkkukin testasi kypärää ja voi veljet oli vänkää koputella sitä ulkopuolelta. Ei sattunut yhtään!

Jotta jokaiselle löytyisi sopiva keskiaikainen hattumalli, tässä vinkki myös tietynlaiseen kerros-päähinepukeutumiseen. Lieri alle, kypärä päälle. Pehmeämpi olo mutta uskottavuus ei kärsi ja yhä voi halutessaan huoletta koputella otsaan.

Seuraavaksi Herkku halusi jotain paljon herkempää, eli huntua kehiin. Namukin alkoi herkistellä, muttei kyennyt vielä luopumaan kypärästä. Joten toinen kerros-päähinepukeutumis vinkki kuvassa oikealla. Huomatkaa myös Namun sotilallisen komea ryhdikkyys. Ryhdin merkitystä ei voi koskaan, ei KOSKAAN aliarvioida, vaikka olisikin huntua ja kypärää päässä.


Seurasi kaksintaistelullisia hetkiä, yksisarvinen surmaa linnanneitoa. k 18.
Lopuksi kuvittelimme olevamme 1500-lukulaisella juorutauolla, yksisarvisen hyökkäyksen jälkeen eloonjääneet linnanneidot vaihtavat tässä mehukkaimpia juoruja naapurivaltakunnan prinssistä siveästi kikatellen ja punastellen:


Noniin, siinä teille aikamatkaa kerrakseen. Mikä sinun mielestäsi on toimivin keskiaikainen päähine tai päähineyhdistelmä? Mille vuosisadalle oikeasti kuuluisit? Mikä työkalu olisit? Mikä nimesi olisi jos olisit syntynyt Saudi-Arabiassa ja mitä se silloin tarkoittaisi ja jos olisit horsma niin olisitko maitohorsma?