lauantai 23. toukokuuta 2009

Tahdotko?

Namu on kaaso. Namun morsian tuli kylään. Yhdessä piti suunnitella mätsäävät hääasut. Ja se onnistui vallan Muotitietoisesti.


Päivän asu (Morsio)
Paita: Jotakin vanhaa
Paita 2 (päällä) : Jotakin uutta
Vyl: Jotakin sinistä (värisokeille)
Hame: Jotakin lainattua

Asusteista myöhemmin lisää, malttakaa Rakkaat Lukijat.


Kaason tehtävä on pitää Morsion huntu komiana koko päivän. Vastuullinen tehtävä, mutta Namu pystyy siihen kyllä. Sukkanauhavyö silmillä häiritsee suoritusta hieman, mutta todelliset ammattilaiset eivät anna mitättömien sivuseikkojen häiritä luottamustointaan.


Päivän asu: (Namuisan kaason)
solmio: sukkahousut. On muuten uusin musta tuollaiset sukkahoususolmiot!!!
Rintaliivit: valkoiset, tuo väri viattomuuden
Korsetti: Lindex. Ruotsalainen kauppapuoti.
Vyötärö: Oma
Alla oleva muotiluomusmekko: Herkun lahja Namulle. Namu tykkää! Sekä mekosta että Herkusta


Morsiolla kaulassaan elegantti rusetti. Sukkahousurusetti on uusi kravattivyö. Sukkahousujen lisäksi kaulalle voi sitoa rusetiksi snörenin (huomautus: Ö:n sijaan pitäisi olla o, jonka yläpuolella on viiva, mutta Namu ei osannut tehdä sitä), HJK:n fanikaulaliinan, kissan, kultaköynnöksen, hulahulavanteen (vain edistyneimmille sitojille), sähköjohdon, laturinjohdon, hevosenhännän, ei minkään, leevin, teippiä, matonkudetta, kultaa, timangeja, köyhimmät (tulorajoitteiset) voi piirtää kuulakärkikynällä rusetin kaulaan. Muotitietoiset on onneksi rikkaita.

Ylväänä kohti alttaria (harjoituskuva)
Snöret: lainassa

Namua vähän ujostutti kesken kaiken...

Sisääntulo: Taataatadaaaa,taataatadaa.taataatadaataatadaataatadaa
Ulosmeno: taatatadaadadaadataadadatadaa (minnekään ei ole kiire, autostraada on kunnossa)

Jatkoilla voi kaaso jo vähän "hurvitella"

Marilyn. Täytyykö sanoa enempää? Huomatkaa siro rusetti keikkumassa...

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Mustasta luopuminen ja Herkun shokki

Kas hei!

Koska Nambenderi eli Namuliini lähti maalle ja kuvasi siellä Titanic-hengessä henkeäsalpaavia otoksia, oli Herkunkin melkein mast eli must pyrkiä mahdollisimman pian samankaltaisiin tunnelmiin. Pitkin askelin, kuten alla näkyy. Pitkien askelien merkitystä ei voi korostaa liikaa, kuten olen aiemminkin todennut.




Titanic-henkisyyttä seuraaviin otoksiin tuovat etenkin kuvausrekvisiittana käytetyt pesuvadit, sekä kumisaappaat. Koitapa katsoa niitä nimittäin ajattelematta vettä. Ei taida ihan onnistua.




Kuvauspäivän keväinen asukokonaisuus pala palalta:

Hattu: Lierihattu.

Yläosa: Merkkitietoinen ns. jokasään paita. Merkkitiedot tarkemmin; kts. alla. Huomaa paidan hauska leikittely väreillä ja muodoilla.

Alaosa: Kukkaishousut, Ruusuhousut! Nyt väistyi kerralla musta Herkun maailmasta, kevät puhkesi täyteen kukkaan tämän löydön ansiosta. Kuten kevään muotiin erottamattomasti kuuluu, lahkeet ovat leveät. Kuitenkin ne saa täysin ongelmitta tungettua saaappaan sisään. Viihtyvyys maksimoituu samassa lineaarissa tyylikkyyden kanssa!

Vati: monitoimikauppa. Eikö vain, on melko virkistävää korvata käsilaukku vadilla? Sen lisäksi, että erotut mukavasti eduksesi massasta, et joudu lainkaan kaivamaan kaivamaan kassiasi hikikarpalot otsalla joka kerta, kun täytyisi löytää jotain. Vadissa näet heti kaiken, mitä siellä on! Vati!


Yläosan merkkitiedot:


Asukokonaisuutensa toimivuuteen tyytyväisenä Herkku läksi sitten vihellellen ja hyräillen katselemaan meininkiä kylän raitille. Ja silloin se tapahtui, tuli se shokki.

KAVEREILLA OLI KAIKILLA JAMEKSET!!!!!!





PITÄISIKÖ MINUNKIN NYT OSTAA SELLAISET??????

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kannanotto sukkahousuaiheeseen

The jury has reached its verdict. Namu on oikeassa. Herkun lähipiiristä löytyy kyseinen suht. hyvin ilmastoitu sukkahousumalli.

Kysymyksiä: Ovatko nämä sukkahousut mielestänne häveliäät? Onko tarpeellista käyttää niiden alla toisia kalsareita, kuten kuvan malli tekee? Voisiko näitä käyttää nykymuodikkaasti, niinkuin nykymuodikkaat käyttävät sukkahousuja, siis ihan vaan t-paidan kanssa?


maanantai 11. toukokuuta 2009

Ihme ja kumma

Maailmassa suunnitellaan paljon kaikkea tärkeää. Kuten haukitaulu, joka laulaa kun kävelet ohi. Tai vilkkuvat lenkkitossut. Tai led-valaistu suihku. Mutta yhtä ei osata suunnitella - sukkahousuja.

Miten ne hajoavatkin aina ensimmäisellä käyttökerralla? Täytyy myöntää, näitä on tullut käytettyä useamman kerran. Kun menevät kuitenkin rikki, niin haittaako se jos on pieni silmäpako (x6)... Anteeksi äiti!

Kuinka nopeasti sinä saat sukkahoususi rikki?

Onneksi Namu ei ole yksin ongelmansa kanssa. Pitkis saa sukkansa mystisesti hajalle. Ei ole helppoa miehillä(kään)

Ei muuten taas huvita yhtään mikään.

torstai 7. toukokuuta 2009

Toukokuu - hyvä muotikuu

Ollos tervehditty, tuleva kesä! Muotitietoisille kesä on elämän parasta aikaa, koska silloin saa pukeutua mökkivaatteisiin! M i k ä ä n ei ole sen Muotitietoisempaa kuin mökkivaatteet. Hip hei ja hurraa

Kuvassa Namu tavoittelee tiettyä Titanic-henkisyyttä (huivi on mukana luomassa romantiikkaa) Päällä hienoakin hienompi Minni-college, joka on valitettavasti vain lainassa. Kyseinen ihanuus on Pitkiksen äidin, oikea perintökalleus!


Hieman liikettä kuviin, osoittamaan jälleen kerran taituruutemme blogiposeeraajina.

Ja kuten kaikki Muotitietoiset tietävät: on tärkeää käyttää mielikuvituksellisia asusteita. Namu valitsi asusteekseen Kittu-Kittun. (vinkki: jos sinulla ei ole kissanpentua tai pingviinivauvaa, koiranpentukin käy - mutta vain hätätapauksessa!)