perjantai 9. huhtikuuta 2010

Räppärällää!

Lällällääläskipää, eipäs ollakaan kirjoitettu tänne aikoihin. Se on sori! (Ihana uutinen, kesällä H&N vaikuttavat taas samassa kaupungissa, joten voi olla että joskus jopa kirjoitamme tänne jotain yhdessä!)

No Nyt Kuitenkin kirjoittaa Herkku, hän sai Namulta lahjaksi ehkä noin maailman parhaan kirjan.

Se on nimeltänsä KANNA ITSESI KAUNIISTI. Kirja tarjoaa tärkeitä ohjeistuksia jokanaiselle, kerätty 1900-luvun mittaan erilaisista pätevistä suomalaisista opastahoista . Sitä olen lueskellut noin suurintapiirtein tämän alkuvuoden, nyt kannan jo itseni vallan prettysti. Ja olen valmis jakamaan viisautta eteenpäin.

Tässä kirjan muutama ykköstärppi:

1) ISTUMISASIAT:

"Kauniisti istuminenkin vaatii taitoa. Tuoliin ei ole "pudottauduttava", niin että tanner tärähtää. On taivutettava vartalo kevyesti vyötäröstä lähtien eteenpäin ja istahdettaessa tuettava liikettä sulavasti kädellä. Ja viimein: on istuttava sillä osalla ruumista, joka sitä tarkoitusta varten luotiin. Kun tuolista noustaan, on se tehtävä kimmoisin, jännitetyin lihaksin ja mieluiten reippaasti, muttei kulmikkaasti ja hermostuneesti. Parhaiten nämäkin liikkeet oppii pitkän peilin edessä harjoiteltaessa."


OLKAA SIIS YSTÄVÄLLISIÄ ÄLKÄÄKÄ KOITTAKO ISTUA MUILLA OSILLANNE, KUIN SIIHEN TARKOITETUILLA! PLIIS!!


2) PÄÄHINEET: (Herkulle ja Namulle hyvin hyvin läheinen aihio)

Jos hatussa on ylettömästi koristuksia ja värikin on vielä silmiinpistävä, siitä muodostuu siinä määrin ´pääasia´, että itse omistaja kokonaan häipyy ja tuttavat näkevät vain yksinään kävelevän erikoisen hattutekeleen, mutta eivät sen alla kävelevää tuttua. Ja sehän ei liene tarkoitus.

HMMM, TÄTÄ HIEMAN MIETIN. MITÄS JOS SE LIENEEKIN TARKOITUS???


3) PAPILJOTEISTA:

Koskaan, koskaan ei nuori nainen saisi näyttäytyä kodin seinien ulkopuolella papiljotit päässä. Kotona sitä ei tietysti voi välttää, jos haluaa esiintyä siistinä ulos mennessään. Mutta kotonakin on syytä peittää rumentavat papilijotit sievällä huivilla tai vekkulin näköisellä myssyllä.

EI NIIN MITÄÄN LISÄTTÄVÄÄ, TÄMÄ ON ILMISELVÄÄ FAKTAA.

4) TÄRPPI MIEHILLE JA VARTTUNEIMMILLE NAISILLE:

Tanssiaisissa on jokaisen kavaljeerin velvollisuus tanssia myöskin vanhempien ja rumempien naisten kera. Sellainen todistaa hyvää kasvatusta ja ritarillisuutta. Kun nainen on täyttänyt 50, tulee hänen kuitenkin olla armelias ja vastata kieltävästi kaikkiin tarjouksiin, vaikkakin jalkojen tekisi mieli vastata myöntävästi.

ELI PYSYKÄÄ RITARILLISINA JA TOISAALTA KOVINA MIELELTÄNNE.


5) LOPUKSI KAULA-ASIAA:

On todella surullinen tosiasia, että monet erittäin hyvin hoidetut naiset laiminlyövät tyystin kaulansa hoitamisen. He mieluummin turvautuvat kaikenmaailman samettinauhoihin ja kaulakoruihin peittääkseen leuasta alaspäin alkavan rumuutensa, joka antaa heille epäilyttävän vahvan sukulaisuuden leiman kalkkunan kanssa.

Voisiko tämä eräässä eri blingblingkaupassa kuvattu alla komeileva hentoinen kaulariipus viitata siihen, että sillä pyrittäisiin peittämään kalkkunamaisuutta? Mites kuulkaatten jos tällaisen hennon ketjusen kaulaansa ripustaa, niin onko mahdollista pitää päätä pystyssä vaiko joutuuko auttamatta ottamaan hieman kumaraisen lähestymistavan elämään?

Kantakaa itsenne kauniisti rakkaat läskipäät! ***HERGGU

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi minulla ei ole tätä kirjaa? En voi valitettavasti kommentoida enempää, sillä täytyy kiirehtää peilin eteen harjoittelemaan kimmoisaa istuutumista.