perjantai 2. tammikuuta 2009

Herranduudelis mitä tekstiä!

Hyvää tätänäin vuotta myös Herkulta. Esittelen omat joululahjani jossain vaiheessa, paljastettakoon että paljon tuli täydennystä kalsari- ja muuhun alusvaateosastoon. Lisäksi olen neulonut yhden muodottoman lapasen ja oppinut, ettei kuulu sanoa tikut ja naru, vaan puikot ja lanka.

Mutta malttakaa mielenne. Tässä jaksossa aion olla vain syvästi loukkaantunut. Olen oikeastaan ollut sitä jo monta kuukautta, siitä asti kun revin City-lehden muotiliitteestä kolumin otsikolla Tyylitaju kankaalla. Sen ovat kirjoittaneet henkilöt Pasa ja Atpo, jotka vaikuttavat olevan melko vittuuntuneita moneen asiaan. Näin muotiblogin pitäjänä oli kuitenkin pakko ottaa kyseinen artikkeli talteen ja nyt hetken asioita yksin märehdittyäni jakaa teidän- sisaremme muodissa- kanssanne tämä aiheutunut mielipaha ja harmistuneisuus.


Tutkiva journalisti ottaa kantaa.


Tutkiva journalisti ei nyt löydä linkkiä kyseiseen tekstiin, mutta tässä siinä esitettyjä väitteitä:

Jokainen tuulipukuun tai muuhun kauhtanaan pukeutuva suomalainen tietää, että muoti on perseestä.

Muoti-ilmiöt ovat ennalta-arvattavia, pillifarkkuja seuraavat aina leveät lahkeet ja seilorityyli tulee joka kevät.

Stylistit, jotka osaavat valita yhteensopivat housut ja paidat eivät ole yhtä fiksuja kuin mahdolliset aids-rokotteen kehittelijät.

Värianalyysit, joiden tulos on, että henkilölle sopii musta, ovat turhia.

Ylikalliden (paska)merkkivaatteiden hinnassa on ilmaa noin 1000 euroa.

Muotinäytöksissä esitellyt avaruuskortsuilta näyttävät vaatteet eivät ole käytännöllisiä ja niitä esittelevät susirumat vaateripustimet.

Bolerot ovat turhia.

Mallimammojen pitäisi jäädä eläkkeelle.

Ja lisäksi sanotaan muodin olevan pellesirkusta ja muotiurpoilua ja herjataan eriksen muotiblogeja ja oman elämänsä supermalleja. Kyllä tässä rupeaa muotitietoistakin hieman v*tuttamaan. Tässä loukataan lähes kaikkea, mihin uskon. Alan kenties pohtimaan nyt hieman syvintä olemustani ja miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua menettämättä täysin kontrollia.

Tässä vielä linkki, jos haluatte vittuuntua lisää:

http://enitenvituttaakaikki.blogspot.com/2008/09/l-osta-vaatteita.html

Suurella harmistuksella, Herkku

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, oletteko nähneet Lumppuja ja lureksia -blogin Think pink -haasteen?! Teidän on MÅSTE osallistua, meikkä ainakin aikoo! Jään odottamaan pinkkeyksiänne. :)