perjantai 8. tammikuuta 2010

Vuoden trendit

Se on hyvää uutta vuotta nyt. Muotitietoiset toivottavat ja lupaavat olla parantamatta tapojaa.

Uuden vuosikymmenen kunniaksi Namu on haistellut tulevia muotituulia. Jälleen kerran inspiraatio kuumaakin kuumempaan trendipukeutumiseen haetaan menneisyydestä. Katsokaa ja oppikaa, Muotitietoiset eivät johda teitä koskaan harhaan:


1700- luku on niiiiiiiiiiin tulossa takaisin. Se on uusin musta ja ruskea, jonka piti olla uusin musta ja sininen, jonka piti olla uusi ruskea jonka piti olla uusin musta ja punainen, jonka piti olla uusin sininen, jonka piti olla uusi ruskea jonka piti olla uusin musta.

Naiselliset hameet (myös väärinpäin puettuina) tekevät paluutaan muodin parrasvaloihin. Ehdoton must naisilla on pehmeyttä tuova myssy (pelastaa huonon hiuspäivän. Tämä muille vinkiksi, sillä Muotitietoisilla ei ikinä ole huonoa hiuspäivää).

Miehille tarjotaan mahdollisuus leikitellä sukupuolirooleilla. Erityisen muodikkaaksi 2010-luvulla muodostuu pitsinen kaularöyhelö, varsinkin kujeilevasti hieman vinoon asetettuna (viestii rennosta asenteesta). Pitkä valkoinen tukka on uusi pitkä musta tukka. Säärystimet ja polvihousut palaavat arkipukeutumiseen.

Poseerauksessa haetaan vaikutteita 1960- ja 1970-luvun taitteen Itä-Saksasta. Herra Bruselius kuvan oikeassa reunassa näyttää mallikelpoisesti esimerkkiä. Rouva Bruselius ja Namu varioivat naisten versiota poseerauksesta. Pitäkää kuitenkin mielessä tämä: ddr-poseerausta ei tule tehdä, jos takissa on yli 10 kultaista nappia! Lapsikin sen tietää, että sellainen poseeraus on mauton. Anders vasemmalla taitaa etiketin.

Namu sai kuulla, että tällä vuosikymmenellä muodin viehkeimmät virtaukset tulevat Tervakosken suunnalta. Trendsetterit, pitäkää tämä mielessä. Tervakoskesta kuullaan vielä!


Loppuun vielä kuva-arvoitus:

Kuka ei kuulu joukkoon?
Vastaukset voi jättää kommenttilaatikkoon. Oikein vastanneiden kesken arvotaan palkinto.


Kuvissa esiintyvät henkilöt liittyvät juttuun kaikilla tavoin. Kiitos heille. Ja kiitos myöskin sille eräälle virastolle, joka varmasti haluaisi sanoutua irti kaikesta tästä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan, että joukkoon ei kuulu toinen sininen pulkka vasennalta, koska se ei ole musta. Haluan palkinnoksi skootterin tai tikkareita. HERKKU

Anonyymi kirjoitti...

Miksei kukaan sanonut, että kuontaloni keikkui takametsien miesten lippahattumuotia mukaillen takaraivollani!!!

Minna Uu kirjoitti...

No Namu nyt kuuluu ainakin aina joukkoon, joten se se ei voi olla. Tää on paha! Mä luulen, että se vois olla toi vihreä pipo tossa keskellä, koska se ei rimmaisi oranssin pulkan kanssa.

muotietoiset kirjoitti...

Herkku ja Minna Uu, erittäin perusteltuja vastauksia. Pidetään jännitystä yllä ja annetaan muillekin mahdollisuus vastata. Virallinen arvontatoimikunta palaa asiaan myöhemmin.

Arvon anonyymi: takametsien miesten lippahattumuoti tekee myös tuloaan uudeksi mustaksi. Tahi sitten on ollut kyse hienotunteisuudesta: kyse on saattanut olla hiusrajan "pakenemis"-asiasta.

kirsimaria kirjoitti...

Punainen pulkka vaikuttaa väkivaltaiselta, siksi se ei kuulu porukkaan, mutta en halua että sitä aletaan sen takia syrjiä tai viedään kansalaisluottamus tai mitään.

Vastaukseni on siis oikean jalan saapas.

Anonyymi kirjoitti...

Keskimmäinen tyyppi on ainoa, joka kuuluu joukkoon. Muut vaan yrittää hämätä.

muotietoiset kirjoitti...

Mahtavaa, kun uhkaamme mennä lakkoon, kukaan ei reagoi (paitsi Kirsimaria, Kirsimaria on paras kaikista ja kaunein ja viisain koska se aina reagoi) mutta kun tulee kuva-arvoitus niin kylläpä kommenttia riittää. Suomalaiset on niin arvoituksellista kansaa että se on kiva ja uudehko musta.

Anonyymi kirjoitti...

Voisinko siis pukeutua vain kansalliseen arvoituksellisuuteeni?